perjantai 30. lokakuuta 2009

Vietnamin rippeet

Saigonin hulinan jälkeen päätin viettää viimeiset päivät Vietnamissa hieman rauhallisemmissa maisemissa. Otin suunnaksi Phu Quoc -saaren Siiaminlahdelta ja päätin pysähtyä matkalla Mekong Deltalla. Olin etukäteen käynyt tiedustelemassa jo kaksi eri bussiasemaa Saigonista, joista molemmista olisi päässyt bussilla Vinh Longiin, mutta kun aamulla reppu selässä pyysin mopokuskia kuskaamaan miut toiseen näistä, hän väitti kivenkovaan, ettei näiltä asemilta pääse ja vei miut kolmannelle. Homma hoitui sieltäkin ja mopokyytiä edullisempi bussilippu takasi matkan jatkumisen. On vähän hassua ajella ekana mopolla kymmenkunta kilometriä kaupungin laidalla sijaitsevalle bussiasemalle, maksaa siitä pari euroa ja sitten maksaa hieman vähemmän yli sadan kilometrin bussimatkasta. Olin bussissa ensimmäisten joukossa ja pääsin jopa valitsemaan itse penkkini. Tämä osoittautui hyväksi tuuriksi, sillä viimeiset tulijat saivat vain muovijakkarat käytävälle.

Reilun kolmen tunnin siivu sujui kivuttomasti ja iltapäivällä saavuin Vinh Longin keskustaan. Kaupunki on keskellä Mekongin haaroja ja päätin kokeilla kotimajoitusta eräällä joen ympäröimällä saarella. Mopokuskin suosiollisella avustuksella suuntasimme lautalle, jolla pääsi joen yli saarelle. Majoitusta tarjoava perhe ei juurikaan puhunut englantia, mutta paikalla oli kaksi vanhempaa saksalaispariskuntaa, joilla oli oma opas mukanaan, joten tulkkausapua löytyi. Majoitus ei ollut ehkä ihan sitä mitä kuvittelin "homestay":n tarkoittavan ja taloon oli rakennettu erillisiä makuuhuoneita eri kokoisille porukoille. Sain itselleni neljän sängyn huoneen, joten tilaa riitti. 12 dollarin hintaan sisältyi illallinen ja aamiainen, joista ensimmäinen osoittautui illan kohokohdaksi. Olin kuullut hehkutusta näistä kotimajoituksista, joissa kokkaillaan illan ruoat yhdessä isäntäperheen kanssa ja istutaan yhdessä pöytään murkinoimaan. Olin siis hieman pettynyt, kun homma hoidettiin ravintolatyyliin omassa pöydässä, mutta ateria itsessään oli aivan huikea. Pöytääni kannettiin yhteensä kymmenen lautasta, kaksi soppalautasta ja erinäisiä pieniä kuppeja mausteineen. Tarjolla oli riisipaperiin käärittävää kalaa, riisiä, kasviksia, kahta eri lihaa, valtavan kokoinen rapu, kasviskeittoa ja jos jonkinlaista lisukketta. Vaikka parhaani mukaan yritin tuhota maittavia eineksiä, niin raja tuli vastaan, eikä kymmenen lautasta tyhjentynyt kokonaan.


Aamulla matka jatkui kohti keskustaa ja seuraavaa bussia. Mopokuski vei asemalle ja kertoi mistä lippuja saa, mutta tällä kertaa myytiin ei oota. Ilmeisesti viikonlopun takia suoria busseja seuraavaan kohteeseeni Rach Giaan ei kulkenut vaan piti ottaa Saigonista Rach Giaan matkalla oleva bussi lennosta. Tässä vaiheessa tajusin välittömästi, että neljän tunnin matka tulee olemaan tuskainen, sillä bussit ovat yleensä täynnä jo lähtiessään ja jos matkalta tulee lisää väkeä, niin ne istuvat sitten käytävällä. Mopokuski ajeli ison tien varteen ja heilutteli varmaan puolen kymmennelle bussille turhaan, kunnes eräs pikkubussi pysähtyi. Yksi "paikka" löytyi. 16 hengen bussissa oli jo valmiiksi 18 henkeä. Tilaa oli niin vähän, että toisen jalan varpaat eivät mahtuneet suoriksi. Kaikki lukijat on varmaan joskus käynyt koulua ja tietää, että oppitunnin sujuvuus on suoraan verrannollinen kellon seuraamisee. Jos aihe kiinnostaa ja opettaja osaa hommansa, niin ei kelloa välttämättä tule vilkaistua ollenkaan. Jos taas tilanne on päinvastainen, niin kelloa saattaa ensimmäisen kerran vilkaista kymmenen minuutin jälkeen ja jatkaa sitä viiden minuutin välein. Vilkaisin neljän tunnin bussimatkalla ensimmäisen kerran kelloa kahdenkymmenen minuutin kohdalla.

Parin tunnin hitaan kuoleman jälkeen pelastus saapui ja yksi matkustaja jäi pois kyydistä ja pääsin oikealle penkille. Seuraavaan kahteen tuntiin en tainnut vilkaista kelloa kertaakaan. Perille päästyäni etsin majoituksen ja suuntasin etsimään laivalippua saarelle. Taas kävi tuuri, sillä sain viimeisen lipun seuraavana aamuna lähtevään paattiin. Hinta tällä välillä on aika suolainen, noin 9 euroa 2½h matkasta. Aamulle oli luvattu vesisadetta, mutta aurinko paistoi lämpimästi. Kun paatti irtosi laiturista kerääntyi pilvet taivaalle ja hetken kuluttua vettä alkoi satamaan ihan huolella. Oma paikkani oli kannella pienen katoksen alla, johon tietenkin satoi sisään. Vedin niskaani edellisenä päivänä pankkiautomaattijonosta saamani sadeviitan ja vaivuin armeijasta tuttuun syväjäähän. Koko matka meni täydellisessä koomassa, ehkä johtuen edellisen yön neljän tunnin yöunista. Ehkä ihan hyvä niin, ei tarvinnut välittää sateesta.


Saaren teistä vain osa on päällystettyjä ja ennen majoituksen löytymistä pääsimme seurailemaan oranssiin mutaan juuttuneen auton irroitusta aitiopaikalta omasta pikkubussistamme. Päädyin edulliseen rantabungalowiin rannan tuntumaan ja iltapäivä meni sateen takia nukkuessa, kuten loppuiltakin. Seuraavana päivänä sade oli vaihtunut auringonpaisteeseen ja sitä oli luvattu koko loppuviikoksi. Vuokrasin jälleen mopon ja kiertelin saarta ympäri päivän aikana. En tajunnut etsiä karttaa lähtiessäni, joten mitään ihmeempiä nähtävyyksiä ei tullut kierreltyä, mutta eipä tämä saari juuri niitä tarjoakaan. Tänne tullaan etsimään rauhaa ja aurinkoa ja niitä molempia on tarjolla yllin kyllin. Siksi seuraavat päivät sujuivatkin leppoisasti rannassa mango-shakeja maistellen. Bungaloweista löytyy myös pätevät riippumatot, joten siinäkin on aikaa kulunut ihan kiitettävästi.

Tässä hieman Aurinkomatkat -henkistä kuvasatoa saarelta.







Alkuperäinen suunnitelma oli siis jatkaa täältä suoraan Kambodzan rajalle, mutta koska Lariamit eivät ehtineet Saigoniin, niin nyt on pakko lähteä vielä käymään siellä ja toivoa, että paketti olisi saapunut. Hieman turhaa edestakaisin ajelua, etenkin jos kyseessä on hukkareissu. Jatkan huomenna iltapäivän laivalla takaisin Rach Giaan ja sieltä bussilla Saigoniin. Pysähdyn näillä näkymin yhdeksi yöksi matkalle Can Thohon, jottei tarvitse lusia kahdeksaa tuntia bussissa kerralla. Maanantaina menee viisumi umpeen, joten sitä ennen pitää ehtiä Kambodzaan.

P.S. Blogspot ei vieläkään tarjoa kävijälaskuria, niin heitelkääpä kommentteihin jotain terveisiä, niin tietää vähän ketkä kaikki näitä höpinöitä seurailee! Lenikin voi heittää jonkun ujon "Moi":n tai kertoa vaikka paljon Oulussa on lunta :)

24 kommenttia:

  1. Meitsi ainakin lukee! Sun retkien lukeminen ja kuvien katteleminen piristää hyvin täällä harmaassa, sateisessa Joensuussa :D

    VastaaPoista
  2. Hienoo settii ja hienoja kuveja. Pitää kyllä jotain vastaavaa reissuu ite duunaa joskus tulevaisuudes. Ja terveiset Canadasta. Täällä on pikkasen eri kuviot.

    VastaaPoista
  3. hahaha, enosaa lukee katon kuvat.
    massa

    VastaaPoista
  4. Kyllä tulee luettua ja kuvia katseltua. Jatka vaan ihmeessä. Miksu

    VastaaPoista
  5. Mie luen ja haaveilen et pääsisin joskus joogaamaan meren rannalle. Jäätyvä Saimaa ei ehkä antanu ihan samaa fiilistä?
    -Anna

    VastaaPoista
  6. Terppa taas ! Tulee luettua kyllä, kateeks käy, no eiköhän sitä itekin pääse joskus etelän lämpöön ;) viime yönä oli jo -8 astetta, itku. innolla odotetaan tammikuun suuntaavia !

    -jani

    VastaaPoista
  7. Luen myös, haaveillen valoisammasta.

    VastaaPoista
  8. Oon käyny lueskelee näitä innolla, ja samal oma reissukuume on noussu joka lukukerral... Pakko päästä reissaa!

    -Jaakko-

    VastaaPoista
  9. massan kans samoilla linjoilla! ;)

    oso

    VastaaPoista
  10. Oon ollu netistä erossa muutaman päivän, joten sen takia nyt vasta vastilen!! Mutta joka päivä tulee käytyä tarkistamassa ookko kirjottanu mittää uutta, jos vaa konneelle pääsen!! Oothan sentään mun nettisivujen pikavalikossa nimellä Joken matkablogi, valitettavasti parmepaan nimeen en sillä hetkellä pystynyt ku tallensin sen!!! :) Nii ja varokki jos hiukset lähtee!!! HALEJA!!

    -Nykyisin mummojen ikkunanaapuri-

    VastaaPoista
  11. Sisko tsekkaa blogin monta kertaa päivässä, lievittääkseen ikävää. Ja sitte tuun kateudesta myrkynvihreeks. Sait kuulema lääkkeet tänää, huh helpotus! Ihania tarinoita ja seikkailuita. Voisko siusta tulla sellanen matkaoppaiden kirjottaja/valokuvaaja? Selkeesti ois potentiaalia. Ja miusta vois tulla siun assari ja kierreltäis yhessä kaikki maailman kolkat. Ja lähetettäis äitille ja iskälle postikortteja. Vois toimii.
    Pusuja <3
    -sisko

    VastaaPoista
  12. Hieman myöhässä löytyi tämä blogi, mutta nyt jo tovin seurattu josko päivityksiä olisi siunaantunut. Hienoja kuvia ja mahtavia tarinoita odotellaan!
    -Ulla

    VastaaPoista
  13. MOI!!!!
    Jos nyt sit ujostellen uskaltaisi kommentoida;)
    Aivan mahtava lukea näitä sinun kokemuksia! On sinulla kiikkutuolissa sitten muisteltavaa.
    P.S. Oulussa ei ole muuten lunta, mutta tuossa Taivalkoskella voi jo hiihdellä...
    -Leni-

    VastaaPoista
  14. Täällä lueskellaan ruottin tunnilla, kun oma kone on kaatuneena Tampereella :( Onnkes Bittanin tunnit on niin lepposia et voi viihdyttää itteensä tällä tapaa...

    Halit! -Hansu

    VastaaPoista
  15. Piristystä työpäivään! Aurinkoa täällä kaivataan kovasti. Voitko tuoda sen mukanasi, kun tänne suunnalle kotiudut?

    VastaaPoista
  16. ciao!

    kyllä tätä blogii thaikuissaki luetaan.:) sadekauden pitäis päättyy ja kohta pääsee merelle enemmän seilailee kunhan turistit tulee. kuulemma raya varannu joulusaunan ja jouluaterian!!

    Jepa

    VastaaPoista
  17. Terve! Hannu linkin laittoi ja mukava näitä seikkailuita on lukea. t. Janne Honkanen, Lpr

    VastaaPoista
  18. Minä kyllä luen aina ku kerkeän...joskus kahdestikin. Kirjoitat hyvin :)

    VastaaPoista
  19. Kyllä tulee tarinasi luettua! Kirjoitat todella hyvin, kuten edellinen kommentoija huomautti. Siskon idea matkaoppaiden kirjoittajasta ja valokuvaajasta ei liene mahdoton ajatus. Ehkpäpä siskolla on niin sanotusti oma lehmä ojassa, päätellen assari-ajatuksesta... Mitähän iskä ja äiti tuumaisi moisesta? Käärme-ateriasta on näin vegetaristina pakko sanoa: YÄK!

    VastaaPoista
  20. Kyllähän miekin luen. Oulusta en tiedä, mut oon just Hyvinkäällä, ni täällä on lunta jotain 5cm :) Mukavia aurinkopäiviä!

    Annika

    VastaaPoista
  21. Niin tais unohtuu T:Katja (eli olin se jonka lukee useimmiten kahdesti jotta varmasti ymmärtää kaiken) ;)

    VastaaPoista
  22. kyllä täälläkin seuraillaan. Ja Lappeenrannassakin on lunta useampi sentti, joskin se uhkaa sulaa tällä viikolla pois.

    VastaaPoista
  23. Jep, kyl tätä seuraillaan aina kun keritään! Toisaalta tekis mieli laittaa banniin koko sivusto, kun alkaa houkutus moiselle reissulle nousee liian korkeelle! Ei muuta kuin zemiä ja kohti uusia seikkailuja! Niin, ja kiitos palautteesta! Tarjotaan walliveli vasuria, kun tavataan.

    Ilmari

    VastaaPoista
  24. Kyllä tää sun blogi tarjoaa mukavaa ajanvietettä näille TRE-HKI-TRE junamatkoille :). Ihana lukea kaikkea, mitä oot siellä keksinyt, kuulostaa niin kivalta.

    Terkuin, Ellu

    VastaaPoista