torstai 21. tammikuuta 2010

Reissu numeroina

Neljän kuukauden aikana..

..vierailin viidessä eri valtiossa.
..yövyin 49:ssä eri paikassa.
..käytin rahaa noin 3800 euroa.
..matkustin noin 27000 kilometriä.
..vietin reilusti yli 300 tuntia erilaisissa kulkuvälineissä.
..sain passiini 18 leimaa ja 5 viisumia.
..otin 2425 valokuvaa.

Viimeisiä viedään

Sanotaan, että kaikki hyvä loppuu aikanaan ja Ko Changin kohdalla tämä tuntui pitävän erittäin hyvin paikkansa. Päätin lähteä kohti Bangkokia päivän varoajalla jo 2. päivän iltana, sillä lentoni Hong Kongiin lähtisi 5. päivän aamuna. Kuulin kuitenkin, että kaikki Ranongista Bangkokiin menevät bussit ovat loppuunmyytyjä viidennen päivän iltaan saakka. Puhelinsoitto asemalle varmisti asian. Vaihtoehtoja pohtiessamme löytyi ratkaisu yllättävältä taholta. Noin puolet venekyydeistä mantereelle uuden vuoden päivänä olivat darraisten venekuskien takia peruuntuneet ja osa myöhässä, joten saarelle jäi porukkaa jumiin. Eräs thaimaalaisporukka joutui yöpymään ravintolan lattioilla, koska bungalowit olivat täynnä. Jotain ihmeen kautta paikan omistaja alko tarjoomaan miulle jotain tän kyseisen porukan bussilippua Bangkokiin. Heillä oli kuulemma ylimääräisiä lippuja aamulla kymmeneltä lähtevään bussiin.

Näkymät Ko Changin bungalowista.

Aamulla kamat kasaan ja odottelemaan kello kahdeksan venettä Ranongiin. Paatit lähtevät Long Beachilta ja pysähtyvät tässä rannassa ennen matkaa mantereelle. Aamun ensimmäinen vene posotteli suoraan ohitse vilkuttaen iloisesti. Se oli siis täynnä. Niinpä jäimme odottelemaan seuraavaa, joka tulisi noin yhdentoista aikaan. Tässä vaiheessa bussilippu ei ollutkaan enään kello kymmenen lähtevään bussiin. No arvaatte varmaan? Juu, täynnä oli seuraavakin vene. Kippareiden uudenvuodenvietolla oli siis kauaskantoisia vaikutuksia. Päivän viimeinen kello kahden paatti kuitenkin pelasti tilanteen ja mahduimme änkemällä kyytiin.

Parin tunnin venematka oli kosteeta kyytiä, koska jouduttiin istumaan paatin keulassa. Ranongin rannassa lähdin porukan mukana jonnekin, en tiennyt minne. Jäimme lähelle satamaa ilmeisesti jonkun kotiin odottelemaan, kun muutama tyyppi lähti mopolla hakemaan autoa. Noin puolen tunnin kuluttua auto saapui ja survoimme kuusi matkustajaa pieneen Toyotaan. Ajelimme bussi-asemalle ja jännitys lipusta alkoi kasvaa. Kysyin matkalla, että ovatko he kaikki menossa Bangkokiin vai vain osa ja mukava sälli vaan nyökytteli, että kaikki. Asemalle päästyämme etsimmekin lippuluukun ja hetken kuluttua miulle lyötiin kouraan lippu sieltä tiskiltä ja selvis, ettei täst porukast kukaa oo mihikää Bangkokiin menossa! Kielimuuri, you know.

Islannissa ne ovat geysireitä, Japanssa onseneita ja Thaimaassa waliwambateja.

No, aikaa bussin lähtöön oli muutama tunti, joten lähdimme porukalla syömään. Joku mereneläviä tarjoava rafla löytyi ja ruoatkin tarjottiin nälkäiselle länkkärille. Lähistöltä löytyi myös Ranongin aika lailla ainoa nähtävyys, eli kuumat lähteet. Meno oli kuin Islannissa ja Japanissa konsanaan. Kuumimmissa lähteissä porukka paistoi jotain viiriäisen munia, hieman viileämmissä pääsi huljuttelemaan jalkoja. Lisäksi paikalta löytyi kaikkien lämmönystäville katettu alue, joka oli parkkiruutujen omaisesti jaettu 1x2m ruutuihin, joissa sai käydä nukkumassa. Lattia oli luonnollisesti lämmitetty lähteiden vedellä, joten paljain jaloin kävelykin oli hieman liian kuumaa. Ei oikein sopinut illan +26 ilman lämpötilaan. Paikallisia oli kuitenkin pötköllään lattian täydeltä.

Uudet tuttavani testaavat kuumaa lattiaa. Toinen vasemmalta kysy ruokailun yhteydessä, et onks Suomessa pingviineitä.

Kasin aikoihin hilpaisimme takaisin bussiasemalle ja matka kohti Bangkokia alkoi. Meikäläisen tuurilla miulle osu takapenkki, jonka kallistusmekanismi oli sökönä, joten yö meni sitten sujuvasti pystyssä istuskellessa. Viiden aikaan saavuin Bangkokiin ja otin pari lisätuntia unta bussiaseman lattialla. Loppuaika sujuikin peukaloita pyöritellessä ja aikaa tappaessa. Onneksi törmäsin vielä Jenniin, joka oli lentelemässä suoraan Bangkokista kohti Helsinkiä. Olin yhden yön Bangkokissa ja seuraavan yön vietin lentokentän mukavilla istumiseen muotoilluilla penkeillä, koska lentoni lähti kuuden aikaan aamulla. Myös Hong Kongissa kahden päivän suunnitelma oli lähinnä tappaa aikaa ja hakea viimeiset ostokset. Ajan tappamiseen tuli helpotusta, kun OB:n työporukka oli viettämässä Sinin synttäreitä. Ilta sujui mukavasti neljän kuukauden takaisten tuttavien kanssa. Seuraavana iltana otin hyvissä ajoin suunnan lentokentälle ja odottelin puolen yön aikaan lähtevää lentoani.

Tässä vaiheessa alkoi oikeasti tuntua, että kohta ollaan Suomessa. Reissun mitoitus tuntui täydelliseltä. Neljä kuukautta salli riittävän rauhallisen etenemistahdin ja irtautumisen arjesta. Missään vaiheessa ei kuitenkaan tuntunut siltä, ettei haluaisi takaisin Suomeen. Viimeisimmät uutiset paukkupakkasista ja lumihangista vain lisäsi halua palata kotiin. Toki hommaan oli jo viimeisen kuukauden verran pikkuhiljaa asennoitunut ja etenkin koulun penkki, niin hassulta kun se kuulostaakin, houkutteli ja teki palaamisen miellyttäväksi. Suuntaavat opinnot alkavat. Suomi kutsuu!

"Seuraavana Tikkurila, nästan Dickursby"

Nemoa etsimässä

Sametin jälkeen alkoi joulu lähtestymään uhkaavasti, joten matka jatkui kohti Krabia ja luokkakaveria Jenniä, joka on suorittamassa työharjoitteluaan Ao Nangilla snorklausoppaana sukellusfirmassa. Aamulla paatti Rayongiin, sieltä bussilla iltapäivällä Bangkokiin. Tekstiviestittelyä Janin kanssa, joka ei vieläkään viihtynyt Pattayalla ja aivan järjettömällä kiireellä kohti bussiasemaa. Kysyin taksikuskilta, että ehtiikö puolessa tunnissa asemalle ja hän epäili vahvasti. Lupasin matkalla maksaa hieman ekstraa kyydistä, jos ehdin ja sälli painoi tallan pohjaan sanoja "faster", "go", "move" ja "speed" toistellen. Kaarsimme bussiaseman pihaan minuuttia vaille, tipit kouraan ja juoksujalkaa ovelle, jossa Jani odotteli rauhallisena ja kerto, että löyty sieltä myöhempikin bussi. Yö vietettiin siis välillä Bangkok - Krabi ja olimme perillä Ao Nangissa jo ennen yhdeksää. Joulun odottelu sujui rauhallisissa merkeissä tutustuen Ao Nangin eri rantoihin, koska itse kaupungissa ei kyllä tapahdu mitään.

Railaylla riitti kiivettävää ja kiipeilijöitä. Oisko tääl sopivat maisemat työharkkaan?

Jouluaattona oli Jennin työporukka varannut pöydän eräästä suomalaisomisteisesta ravintolasta, ja jouluruokaa tarjosi kunnon väki. Laskimme lautaselta kymmenen eri ruokalajia aina kinkusta ja rosollista lohen kautta luumujälkkäriin. Suomenkieliset joululaulut lisäsivät ennestään kovin vähäistä joulutunnelmaa.

"Jouluruokaa tarjoo kunnon väki.."

Joulun jälkeen Janilla koitti lähdön aika ja Jenni sai miut puhuttua mukaan Open Water Diver -sukelluskurssille, joten jäin vielä Ao Nangiin. Kolmen päivän kurssin aikana opeteltiin teoriaa sukeltamisesta ja käytiin yhteensä neljällä sukelluksella. Oma kokemuspohjani lajista pohjautui elokuviin, joten oppimäärä oli valtava. Ei se ookaa iha semmoi, et heitetää kamat niskaan, painutaan pinnan alle ja tullaan sit pois ko ei enää huvita. Pitää laskea syvyyksiä, sukellusten kestoja, paineita pullossa, typpiaikoja ja ties mitä. Tosin sukelluskelloillahan ne nykyään suoritetaan, mutta tietysti kurssilla opetellaan myös se ruutupaperi-vaihtoehto. Kokemuksena kurssi oli erittäin valaiseva ja mielenkiintoinen. OWD -kurssin jälkeen saa sukeltaa 18 metrin syvyyteen. Ennen pulikointia asetin tavoitteeks löytää Nemon ja kyllähä sieltä semmonenki löyty. Ja Dory ja Gill kans! Suosittelen lämpimästi.

Raya Diversin veneellä riitti väkeä joulun pyhinä.

Dyykkailujen jälkeen alkoi uudenvuoden suunnittelu ja päätin vetäytyä johonkin rauhalliseen paikkaan vaihtamaan vuotta. Melkein jo lähdin Krabilta etelän saaria kohti, mutta tulin järkiini ja suuntasin "oikeaan suuntaan" eli pohjoiseen. Lokaatioksi valikoitui Ko Changin saari, josta kuulin ensimmäisen kerran reissun päällä joltain sälliltä. Samannimisiä saaria on Thaimaassa kaksi, ja tämä oli niistä se länsirannikolla sijaitseva, monen mielestä parempi saari. Bussi Ranongiin ja sieltä veneellä 1½h itse saarelle. Ostin tiketin paattiin suoraan guesthousesta jossa yövyin ja he varasivat vielä saareltakin ensimmäiseksi yöksi bungalowin. Tää oli eka kerta reissulla, kun varasin jotain etukäteen ja odotukset eivät olleet kovin korkealla. Mutta toisin kävi.

Saarella on yksi pääranta, Long Beach, jossa suurin osa majoituksentarjoajista sijaitsee. Oma bungalowini löytyi kuitenkin noin neljän kilometrin päästä Long Beachilta pohjoiseen, jossa oli yksi pulju bungaloweineen. Oma kallioiden ympäröimä pieni hiekkaranta ja ehkä noin kymmenkunta ympäristöön ripoteltua bungalowia takasi juuri sen rauhan ja eristäytymisen, jota olin lähtenyt viimeisiksi päiviksi hakemaan. Paikan omistaja perheineen kutsui kaikki viisi paikalla ollutta vierasta yhteiseen uudenvuoden viettoon muiden lähtiessä kohti oikeita bileitä Long Beachille. Söimme thaimaalais-saksalais-sveitsiläis-itävaltalais-suomalaisella porukalla huikean illallisen ja jatkoimme iltaa pikkutunneille saakka. Puolen yön aikaan ei kuulunut rakettien pauketta, vaan lähetimme taivaalle perinteisiä kynttilälyhtyjä. Sveitsiläismies kertoi käyneensä Suomessa interraililla vuonna 1983 ja kertoi inhonneensa Oulua, koska siellä haisi jonkun rengastehtaan päästöt. En osannut juurikaan ottaa kantaa aiheeseen.

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Kantapääkikka - Osa 3

Älä kokeile Ko Sametilla Barneyn haastetta syödä 20" pizza tunnissa, jolloin pizzan saa ilmaiseksi. Tulee kalliiksi. Kahden siivun jälkeen olin täynnä, buffet-tyyppisessä mestassa olisin ehkä syönyt kolmannen, neljännen jälkeen vatsalaukku alkoi reagoimaan ja viidennen jälkeen tuli stoppi ja järkyttävän huono olo. Aikaa tosin kului vain 30 minuuttia, mutta seuraavan kerran söinkin sitten seuraavana iltana. Samaa voisi kai simuloida Suomessa syömällä kotipizzan pannuperhepizzan, onks semmosia?

Limupullo on muuten 1,25 litranen.

Samettia..

Pattayan hirvityksien jälkeen oli vuorossa ensimmäinen saari Thaimaassa ja valinta osui Ko Sametiin. Pattayalta bussilla Rayongiin ja sieltä paatilla valkeita hiekkarantoja kohti. Rannassa oli vastaanottokomitea, joka keräsi kaikilta saareen astuvilta 200 bahtin "kansallispuistomaksun", koska saari on virallisesti kansallispuistoaluetta. Lupaukset pehmeästä hiekasta ja sinisestä merestä osuivat kohdalleen, mutta jonkun verran oli myös turisteja paikalla. Saaren tarjonta rajoittui aktiviteettien osalta rantatuolissa makaamiseen, kirjojen lukemiseen ja fruit shakejen imeskelyyn. Yö bungalowissa kustansi 1,5e per nokka, joten viihdyimme saarella neljä yötä.

Rantahiekkaa olisi voinut pussittaa ja myydä Suomessa perunajauhona.


Joulukortti-kuvatkin napsittiin pari päivää ennen aattoa, jotta saatiin tuttavat kateellisiksi.

Pattaya K-18

Varoituksen sana: Nyt tulee rumaa tekstiä. Herkimmät lukijat ja perheen pienimmät voivat suosiolla skipata seuraavan pätkän.

"Panoloma Pattayalla", T-paitaprintti lentokoneessa "Kohta saadaan p*llua!" sekä Kari ja Karvattomien herkkä kappale "Pannaas mennen Pattayalle". Siinä oli ennakokäsitykseni tästä mystisestä lomakohteesta Thaimaan rannikolla. Kuinka oikeaan nämä tulkinnat osuivatkaan!

Kahdella luokkakaverillani Villellä ja Janilla (nimiä ei muutettu) ja parilla heidän kaverillaan oli vuokrattuna kämppä Pattayalta joulukuun ajaksi. Kuulin sällien matkasuunnitelmista pari päivää ennen lähtöäni ja sovimme, että jos aikataulut natsaa, niin tulen morjestamaan. Matkaa Bangkokista Pattayalle on bussilla vajaan parin tunnin verran ja suunta oli sopiva tulevia seikkailuja ajatellen, joten päätimme Katin kanssa tehdä visiitin tähän itärannikon helmeen. Ukot olivat olleet pelipaikoilla jo pari viikkoa, joista ensimmäinen oli riittänyt. Toisen he viettivät Laosissa ja nyt he olivat lähdössä lentelemään Kuala Lumpuriin ja Saigoniin. Näimme heitä siis vain vilaukselta Pattayalla ja saimme jäädä yöpymään heidän lukaaliinsa (Kiitos vielä kerran!).

Ensimmäisen päivän aikana piipahdimme asunnon uima-altaalla ja kävimme syömässä kaupungin keskustassa. Tähän saakka kaupunki vaikutti suht normaalilta turistikohteelta, suomalaisine mainosteksteineen tietenkin. Ilta toi kuitenkin dramaattisen muutoksen katukuvaan. Illan hämärtyessä jokaisen baarin punaiset värivalot syttyivät ja baarihenkilökunnan vaatteet vähenivät. Vaikka olimme liikkeellä Katin kanssa, ei pariskunta-lookki vähentänyt kutsuhuutoja. Baarien tiskeillä istui d-paitoihin pukeutuneita länkkärimiehiä, jotka kilpailivat kuppikoossa tasaväkisesti ympäröivien baarineitosten kanssa. Varakkaimmilla herroilla istui kaksi täysi-ikäisyyden rajaa hipovaa tyttöä sylissään. Meininki oli kuvottavaa!

Ylläkuvattu maisema sijaitsi siis kaupungin pääkadulla. Sen lisäksi kaupungista löytyy kyseiselle työmuodolle pyhitetty kadunpätkä, joka oli turistikarttoihin merkitty "Walking streetinä". Siellä homma lisääntyi toiseen potenssiin. Baaria toisen perään ja katu täynnä käsiksi käyviä "myyjiä", jotka tarjosivat palvelujaan. Kävelykadun alkupäässä oli parkissa turistipoliisiauto, joka tuntui lähinnä vitsiltä. Samat myyjät nojailivat autoon, eikä poliiseja tuntunut kiinnostavan pätkääkään. Homma toimii kuulemma siten, että jos joku kadulla elantoaan tienaava onnistuu myymään turistille jotain laitonta poltettavaa, käy myyjä vinkkaamassa kytille ja he tienaavat tuplahillot turistin maksellessa "sakkoja".

Kaupungissa on kaksi hiekkarantaa. Pääranta on niin saastainen, että pelkästä vedessä kahlaamisesta voi saada jotain tartuntoja. Etelämpänä oleva ranta soveltuu uintiin, mutta metrin levyinen hiekkakaistale rantatuolien ja meren välissä ei houkuttele. Alueelle on toki pykätty kaikenlaista turistihoukutinta; on benji-hyppyä, mikroautoilua, eläintarhaa, paint-ballia ja kaikenlaista vesiaktiviteettia, mutta nämä tuntuvat vain hätäensiavulta. Todellista meininkiä kuvaavat paremmin Cockswell ja Shagfest -nimiset yökerhot, sekä Soi BJ -niminen katu. Kaupungin historiasta löytyy myös mielenkiintoinen yksityiskohta kaiken pahan alusta ja juuresta. Syy on tietenkin Vietnamin sota ja lomailevat jenkkisotilaat, jotka ovat aikanaan kantaneet taalansa kekoon.

Vaikka ennakokäsitykseni Pattayasta osui aika oikeaan, tuli yllätyksenä homman avoimuus. Samaa touhuahan on harrastettu iät ja ajat joka puolella maailmaa, mutta täällä mitään ei jätetä mielikuvituksen varaan. Pääkadulla, kävelykadusta puhumattakaan, kävellessä ei voi välttyä pakarantarjoajilta, joita on satoja, ellei tuhansia ja kaikki tapahtuu täysin avoimesti. Sääliksi kävi niitä lomalaisia, jotka olivat perheen pienimpien kanssa eksyneet kävelykadulle ja yrittivät edes jotenkin suojella itseään tulevalta kysymystulvalta.

Jos mie joskus eksyn Pattayalle vapaaehtosesti ja joku näkee, ni saa ampua.

Älkää ikinä menkö Pattayalle perhelomalle!
Älkää ikinä menkö Pattayalle lomalle!
Älkää ikinä menkö Pattayalle!