Vietnamin rippeet

Saigonin hulinan jälkeen päätin viettää viimeiset päivät Vietnamissa hieman rauhallisemmissa maisemissa. Otin suunnaksi Phu Quoc -saaren Siiaminlahdelta ja päätin pysähtyä matkalla Mekong Deltalla. Olin etukäteen käynyt tiedustelemassa jo kaksi eri bussiasemaa Saigonista, joista molemmista olisi päässyt bussilla Vinh Longiin, mutta kun aamulla reppu selässä pyysin mopokuskia kuskaamaan miut toiseen näistä, hän väitti kivenkovaan, ettei näiltä asemilta pääse ja vei miut kolmannelle. Homma hoitui sieltäkin ja mopokyytiä edullisempi bussilippu takasi matkan jatkumisen. On vähän hassua ajella ekana mopolla kymmenkunta kilometriä kaupungin laidalla sijaitsevalle bussiasemalle, maksaa siitä pari euroa ja sitten maksaa hieman vähemmän yli sadan kilometrin bussimatkasta. Olin bussissa ensimmäisten joukossa ja pääsin jopa valitsemaan itse penkkini. Tämä osoittautui hyväksi tuuriksi, sillä viimeiset tulijat saivat vain muovijakkarat käytävälle.

Reilun kolmen tunnin siivu sujui kivuttomasti ja iltapäivällä saavuin Vinh Longin keskustaan. Kaupunki on keskellä Mekongin haaroja ja päätin kokeilla kotimajoitusta eräällä joen ympäröimällä saarella. Mopokuskin suosiollisella avustuksella suuntasimme lautalle, jolla pääsi joen yli saarelle. Majoitusta tarjoava perhe ei juurikaan puhunut englantia, mutta paikalla oli kaksi vanhempaa saksalaispariskuntaa, joilla oli oma opas mukanaan, joten tulkkausapua löytyi. Majoitus ei ollut ehkä ihan sitä mitä kuvittelin "homestay":n tarkoittavan ja taloon oli rakennettu erillisiä makuuhuoneita eri kokoisille porukoille. Sain itselleni neljän sängyn huoneen, joten tilaa riitti. 12 dollarin hintaan sisältyi illallinen ja aamiainen, joista ensimmäinen osoittautui illan kohokohdaksi. Olin kuullut hehkutusta näistä kotimajoituksista, joissa kokkaillaan illan ruoat yhdessä isäntäperheen kanssa ja istutaan yhdessä pöytään murkinoimaan. Olin siis hieman pettynyt, kun homma hoidettiin ravintolatyyliin omassa pöydässä, mutta ateria itsessään oli aivan huikea. Pöytääni kannettiin yhteensä kymmenen lautasta, kaksi soppalautasta ja erinäisiä pieniä kuppeja mausteineen. Tarjolla oli riisipaperiin käärittävää kalaa, riisiä, kasviksia, kahta eri lihaa, valtavan kokoinen rapu, kasviskeittoa ja jos jonkinlaista lisukketta. Vaikka parhaani mukaan yritin tuhota maittavia eineksiä, niin raja tuli vastaan, eikä kymmenen lautasta tyhjentynyt kokonaan.


Aamulla matka jatkui kohti keskustaa ja seuraavaa bussia. Mopokuski vei asemalle ja kertoi mistä lippuja saa, mutta tällä kertaa myytiin ei oota. Ilmeisesti viikonlopun takia suoria busseja seuraavaan kohteeseeni Rach Giaan ei kulkenut vaan piti ottaa Saigonista Rach Giaan matkalla oleva bussi lennosta. Tässä vaiheessa tajusin välittömästi, että neljän tunnin matka tulee olemaan tuskainen, sillä bussit ovat yleensä täynnä jo lähtiessään ja jos matkalta tulee lisää väkeä, niin ne istuvat sitten käytävällä. Mopokuski ajeli ison tien varteen ja heilutteli varmaan puolen kymmennelle bussille turhaan, kunnes eräs pikkubussi pysähtyi. Yksi "paikka" löytyi. 16 hengen bussissa oli jo valmiiksi 18 henkeä. Tilaa oli niin vähän, että toisen jalan varpaat eivät mahtuneet suoriksi. Kaikki lukijat on varmaan joskus käynyt koulua ja tietää, että oppitunnin sujuvuus on suoraan verrannollinen kellon seuraamisee. Jos aihe kiinnostaa ja opettaja osaa hommansa, niin ei kelloa välttämättä tule vilkaistua ollenkaan. Jos taas tilanne on päinvastainen, niin kelloa saattaa ensimmäisen kerran vilkaista kymmenen minuutin jälkeen ja jatkaa sitä viiden minuutin välein. Vilkaisin neljän tunnin bussimatkalla ensimmäisen kerran kelloa kahdenkymmenen minuutin kohdalla.

Parin tunnin hitaan kuoleman jälkeen pelastus saapui ja yksi matkustaja jäi pois kyydistä ja pääsin oikealle penkille. Seuraavaan kahteen tuntiin en tainnut vilkaista kelloa kertaakaan. Perille päästyäni etsin majoituksen ja suuntasin etsimään laivalippua saarelle. Taas kävi tuuri, sillä sain viimeisen lipun seuraavana aamuna lähtevään paattiin. Hinta tällä välillä on aika suolainen, noin 9 euroa 2½h matkasta. Aamulle oli luvattu vesisadetta, mutta aurinko paistoi lämpimästi. Kun paatti irtosi laiturista kerääntyi pilvet taivaalle ja hetken kuluttua vettä alkoi satamaan ihan huolella. Oma paikkani oli kannella pienen katoksen alla, johon tietenkin satoi sisään. Vedin niskaani edellisenä päivänä pankkiautomaattijonosta saamani sadeviitan ja vaivuin armeijasta tuttuun syväjäähän. Koko matka meni täydellisessä koomassa, ehkä johtuen edellisen yön neljän tunnin yöunista. Ehkä ihan hyvä niin, ei tarvinnut välittää sateesta.


Saaren teistä vain osa on päällystettyjä ja ennen majoituksen löytymistä pääsimme seurailemaan oranssiin mutaan juuttuneen auton irroitusta aitiopaikalta omasta pikkubussistamme. Päädyin edulliseen rantabungalowiin rannan tuntumaan ja iltapäivä meni sateen takia nukkuessa, kuten loppuiltakin. Seuraavana päivänä sade oli vaihtunut auringonpaisteeseen ja sitä oli luvattu koko loppuviikoksi. Vuokrasin jälleen mopon ja kiertelin saarta ympäri päivän aikana. En tajunnut etsiä karttaa lähtiessäni, joten mitään ihmeempiä nähtävyyksiä ei tullut kierreltyä, mutta eipä tämä saari juuri niitä tarjoakaan. Tänne tullaan etsimään rauhaa ja aurinkoa ja niitä molempia on tarjolla yllin kyllin. Siksi seuraavat päivät sujuivatkin leppoisasti rannassa mango-shakeja maistellen. Bungaloweista löytyy myös pätevät riippumatot, joten siinäkin on aikaa kulunut ihan kiitettävästi.

Tässä hieman Aurinkomatkat -henkistä kuvasatoa saarelta.







Alkuperäinen suunnitelma oli siis jatkaa täältä suoraan Kambodzan rajalle, mutta koska Lariamit eivät ehtineet Saigoniin, niin nyt on pakko lähteä vielä käymään siellä ja toivoa, että paketti olisi saapunut. Hieman turhaa edestakaisin ajelua, etenkin jos kyseessä on hukkareissu. Jatkan huomenna iltapäivän laivalla takaisin Rach Giaan ja sieltä bussilla Saigoniin. Pysähdyn näillä näkymin yhdeksi yöksi matkalle Can Thohon, jottei tarvitse lusia kahdeksaa tuntia bussissa kerralla. Maanantaina menee viisumi umpeen, joten sitä ennen pitää ehtiä Kambodzaan.

P.S. Blogspot ei vieläkään tarjoa kävijälaskuria, niin heitelkääpä kommentteihin jotain terveisiä, niin tietää vähän ketkä kaikki näitä höpinöitä seurailee! Lenikin voi heittää jonkun ujon "Moi":n tai kertoa vaikka paljon Oulussa on lunta :)