Tunnelma katossa

Makaan VR:n pikajuniakin vanhemman junan makuuvaunussa kolmannen kerroksen kovalla sängyllä. 6 sängyn loossista viisi sänkyä on jo miehitetty. Juna kolisee, rämisee, hytkyy ja paukkuu. Kaiuttimista soi kantonilainen radiokanava, jossa DJ soittaa kaikki kotimaiset suosikit ja kevyen musiikin klassikot. En tunnista niistä yhtään. Kapealla käytävällä viipottaa tasaisin väliajoin niin ikään rämiseviä kärryjä, joista saa ostaa jos jonkinlaista apetta. Iloisten kärryntyöntäjien myyntipuheet alkavat toonikielen vuoksi muistuttamaan jäätelöauton tunnaria. Lause on joka kerta sama. Ulkona alkaa hämärtää ja väki kääriytyy peittojensa alle. Matkaa on takana vasta kolme tuntia, mutta tiedän, että seuraavat 10 tuntia sujuu leppoisasti. Tunnelma on katossa.

Jätin siis Hong Kongin taakseni ja läksin menee. Viimeiset päivät Hong Kongissa menivät nopeasti, sillä päivät olivat täynnä tekemistä. Lauantaina kävin seurailemassa OB:lla henkilökunnan koulutusta, lajeina melonta ja hengenpelastus. Sain kutsun lähteä pelaamaan illalla jalkapalloa Sai Kungiin ja toki piti lähteä ottamaan osaa. Laji oli lämpötilan vuoksi kovin raskas, vaikka pelattiinkin pienessä kaukalossa. Hikoilun määrä oli aivan tolkuton, ekan puolen tunnin aikana vaatteet olivat yhtä märät kuin uimisen jälkeen. Nestettä kului parin tunnin sessioiden aikana varmaan neljä litraa. Illalla oli kauan odotetut grilli-kemut, joihin futisporukka saapui luonnollisesti erittäin raikkaana. Pulahdus meressä toi helpotusta ennen murkinointia. Seori väitti nähneensä meduusan, mutta ei ainakaan osunu. Niitä kyllä riittää ja päivällä niitä on hyvä spottailla korkeilta laitureilta. Väkeä Karenin pippaloissa oli yllättävän paljon. Sapuska oli erinomaista ja ilta onnistunut. Vaikka pippalot jatkui yötä myöden, niin viihdyimme paremmin sisällä, koska siellä oli ilmastointi. Suomessa pitää tässä vaiheessa "kesää" pukea aika paljon päälle jos meinaa viettää iltaa terassilla.

Läppärin hajottamisen vuoksi lähtö siirtyi sunnuntailta maanantaille. Kävin sunnuntaina hommaamassa pikkuomenalle korvikkeen ja nyt on tämmöne trendikäs miniläppäri alla (Asus EeePC). Joku voi varmaan poistaa tän sit reissun jälkeen edulliseen asevelihintaan? Vakuutukseen en oo vielä ehtiny soittelemaan, ko omasta luurista se maksaa mansikoita. Netissä sais vissii kans täytettyä jonkulaisen vahinkoilmotuksen. Sunnuntaina kävin myös ostamassa bussilipun Kiinaan ja vaihtamassa valuuttaa. Vietnamin dongeja ei saanut koko kaupungista, joten niitä täytyy vielä ennen Vietnamia jostain järjestää.

Lähdimme viimeisen illan kunniaksi syömään Sai Kungiin ja Tarun pari työkaveria lähtivät mukaan. Ilta jatkui thai-ravintolasta kuppilaan, ja illan edetessä naapuripöytäämme ilmestyi kolmen miehen seurue ja vasta noin puolen tunnin päästä tajusimme heidän olevan suomalaisia. Sällit olivat pilotteja jollain nönnönnöö-lentoyhtiöillä ja asuivat kaikki Hong Kongissa. Pieni maailma.

Maanantai-aamuna heittelin hyvästit Tarulle (Kiitokset vielä vieraanvaraisuudesta, tai jotain!) ja suuntasin kamojen kanssa keskustaan. Bussi starttaili yhdentoista maissa ja matka Guangzhouhun kesti noin neljä tuntia. Rajalla pysähdyttiin molemmilla puolilla näyttämässä passia ja viisumia, ja homma oli sillä selvä. Perillä alkoi odotettu säätö. Kielitaitoni ei aivan riitä kantonin murteeseen, eikä paikalliset löpise lontoota juurikaan, joten elekielen alkeet on tarpeen. Taksikuskille pitkän selityksen jälkeen tyylikäs juna-imitaatio pillin vihellyksin ja kohti asemaa. Kaupungissa on kaksi juna-asemaa ja tiesin kyllä kummalle pitäisi mennä, mutta joutui silti vähän jännäämään, että onkohan kuski menossa samalle. No sinnehän se löysi ja sieltä löytyi jopa lipputiskitkin. Hankalaksi homman teki se, että tiskejä oli 26 eikä yhdessäkään ollut sanaakaan englantia. Puikkasin lyhimpään jonoon (ois varmaan voinu suoraan mennä kärkeen, niin täällä tekee kaikki) ja lähdin tiedustelemaan lipumyyjän enkuntaitoja, mutta niitähän ei ollut. Pari muutakin myyjää siinä kävi yrittämässä, kunnes viereisen jonon asiakas kuuli vääntömme ja tarjoutui tulkkaamaan. Hyppäsin aidan yli heidän jonon kärkeen ohi 15 muun lipunostajan ja sain kuin sainkin lipun kohti Nanningia. Kaikki olivat tyytyväisiä, paitsi ne 15 jonottajaa. Löysin vielä itseni oikeaan junaan, vaikka opasteet olivat edelleen niillä vähän erikoisemmilla kirjaimilla.

Yöjuna on aamulla Nanningissa ja sieltä lähtee samana iltana toinen yöjuna suoraan Hanoihin. Se olisi helpoin vaihtoehto, mutta halvemmalla pääsis jos sieltä menis jotain junia Vietnamin rajalle. Pitää yrittää selvittää niiden aikatauluja huomenna.

Nyt jäätelöautolle ostamaan iltasapuskat ja sitten peiton alla kohti Nanningia!