perjantai 18. joulukuuta 2009

Thaimaahan, ei Thaimaaseen

Vihdoin ja viimein torstai-iltapäivänä hyppäsin rajan yli vievään bussiin neljän Vientianessa vietetyn yön jälkeen. Homma sujui mutkattomasti, passin leimailut rajoilla ja pian saavuimme Nong Khaihin. Suuntasin suoraan juna-asemalle ja ostin lipun yöjunaan. Sänkypaikkoja oli jäljellä vain ilmastoiduissa vaunuissa, joten hinta oli hieman suolainen. Penkit eivät kuitenkaan houkutelleet. Laitoin viestiä Katille ja sovimme tapaamispaikan Bangkokista aamulla. Jälleen yökulkuneuvon aikataulu oli reissaajan kannalta tyhmin mahdollinen: Lähtö kuudelta, perillä kuudelta. Kai sillä palvellaan enemmän töihin kulkevia paikallisia, mutta miulle sopis paremmin lähtö kympiltä ja perillä kympiltä -tahti.

Perjantai-aamuna löysin Katin Khao San Roadin kulmalta, niin kuin olimme sopineet. Kyseinen kadunpätkä on Bangkokin travellerikeskittymän ydin. Aamulla seitsemän aikaan meno oli kuin millä tahansa kadulla, mutta siihen oli kuulemma tulossa muutosta päivän mittaan. Talsimme hotellille jatkamaan unia ja päätimme jättää kaupunkiin tutustumisen myöhemmälle.


Suurkaupungit eivät tällä reissulla ole oikein sytyttäneet ja sama meno jatkui nytkin. Niinpä jatkosuunnitelmat tehtiin pikaisesti ja kahden yön jälkeen vaihdettaisiin maisemaa. Perjantain pyörimme jalkapelillä Banglamphun aluetta ja ihmettelimme edelleen jatkuvia kuninkaan synttärikemuja. Paikalliset pukeutuivat vaaleanpunaisiin paitoihin, koska se symboloi kunnioitusta kuningasta kohtaan. Paitoja oli tarjolla edulliseen parin euron hintaan, mutta jäi vielä ostamatta. Pyörähdimme myös läheisellä iltatorilla, jossa oli myynnissä kaikkea maan ja taivaan väliltä. Kännyköitä, vaatteita, kenkiä, työkaluja, ruokaa, soittimia, käsitöitä, maalauksia, juomaa. Nyrkin kokoiset kaninpoikaset olisivat irronneet noin kolmella eurolla kipale.

Lauantaina kävimme katsastamassa shoppailijan unelmia, eli Bangkokin tavarataloja. Oli aikamoista Amerikan meininkiä! Tavarataloja on pienellä alueella useampia ja ehdimme noin kahdeksan tunnin urakoinnin aikana kiertää niistä kaksi. Kerroksia ja kauppoja on yhdessä pytingissä enemmän kuin Lappeenrannan kauppakeskuksissa yhteensä ja valikoima sen mukainen. Hintataso kuitenkin yllätti ja kaikki merkkitavarat pyörivät Suomen hinnoissa, joten hankinnat jäivät vähiin. Edustettuna on myös uskomaton valikoima erilaisia kahvila- ja ravintolaketjuja, suurin osa Amerikan maalta lähtöisin olevia. Mahboonkrom Centren ylimmästä kerroksesta löytyi myös maailmanluokan leffateatteri ja hinnat olivat noin kymmenyksen Suomen leffahinnoista. Halpaa ko saippua.

Kiireinen kaupunkimeininki sai riittää ja sunnuntaina köröttelimme kaupungin halki kohti eteläistä bussiasemaa ja otimme suunnaksi tarunhohtoisen Pattayan!

tiistai 15. joulukuuta 2009

Laos TJ0!

- Maaseudulla on tosi paljon eläimiä. Paljon enemmän kuin ihmisiä.

- Hinta-taso on erittäin edullinen. Bungalowit kustantavat 1-3e yö, lautasellisen ruokaa saa 1-2 eurolla.

- Paikallisilla on huikean hienoja traktoreita. Valitettavasti en saanut menopelistä kuvaa, mutta se muistuttaa työnnettävää ruohonleikkuria, joka vetää perässään isoa kärryä.

- Paikallisbusseina toimivat avolava-autot, joiden lavoille on kyhätty penkit. Kyyti ei ole kovin tasaista.

- Normaalit isot bussitkin ovat hieman vanhempaa tuotantoa. Eräässä bussissa oli lautalattia, jonka raoista pystyi seuraamaan alla kiitävää asfalttia.

- Laos on juuri niin hidastempoinen maa, kuin kaikki kertoo. Ihmiset osaavat ottaa rauhassa. Maaseudulla ravintoloissa ruoan tuleminen kestää helposti tunnin verran. Kellään ei ole kiire.

- Pääkaupungissa ei kannata pelata sitä "Purista kaveria olkavarresta ja sano "Kupla", kun näet Kuplan" -peliä, sillä käsivarret voivat olla aika hellinä. Volkkareita on siis paljon.

- Synkkää faktaa: Sotaa on käyty myös Laosissa. Vietnamin sodan aikana Laosin pudotettiin noin 7500kg pommeja asukasta kohden. Se meinaa noin 500kg pommia 9 minuutin välein, 9 vuoden ajan. Vaikea arvata ketkä oli asialla. Räjähtämättömiä pommeja on edelleen metsät täynnä.

- Verkkatakki-muodissa trendimerkkejä on tällä hetkellä Pmua ja Abibas.

Rentoilua ja viisumihässäkkää

Pitkän tauon jälkeen on taas aika kertoa reissukuulumisia. Näppäimistöön tarttuminen ei ole kiinnostanut pätkääkään ja blogi laahaa pahasti perässä. Otetaanpa hieman kiinni!

Jätimme isoimmat kamat Pakseen ja hankimme allemme kaksipyöräisen. Tällä kertaa vuokraväline oli Honda Wave. Otimme pyörän kolmen päivän joustavalla aikataululla ja lupasimme soitella, jos viivymme pidempään. Lähdimme siis kohti itää ja ensimmäisenä tavoitteena oli Paksong. Matkalla oli pari vesiputousta, jotka piti käydä tarkistamassa. Ensimmäinen oli valtava, mutta sitä piti ihailla puskien läpi kaukaa. Toinen oli hieman pienempi, mutta nyt pääsi ihan jo kastumisetäisyydelle. Putouksilta jatkoimme Paksongiin, joka oli pieni ainoan tien ympärille kyhätty kylä. Tunnelma oli kuin lännen elokuvista, matalia rakennuksia, pölyävää hiekkaa ja paahtavaa aurinkoa. Saluuna emme löytäneet. Paksongissa olimme kuitenkin niin ajoissa, että päätimme körötellä yöksi suoraan Tat Lohon. Paksesta Paksongiin tie oli tuliterää asfalttia ja matka taittui mukavasti. Paksongin ja Tat Lon väliltä löytyi useampi kilometri punaista hiekkaa, ja vauhti oli sen mukainen. Näihin muutamaan kilometriin tuhrautui varmaan tunnin verran, mutta hauskaa oli. Tiellä väisteltiin niin vastaantulijoita kuin lehmiäkin.

Tat Fan -vesiputouksella. Korkeutta noin 40m.

Tat Lo osoittautui erittäin miellyttäväksi pikku kyläksi. Teitä oli pari, samoin guesthouseja ja ravintoloita. Löysimme kukkaroillemme sopivan bungalowin edulliseen 2e hintaan. Kylän tunnelma oli juuri sitä relaxoitunutta Laosia, mistä etukäteen olin lukenut. Kylän halki virtasi pieni joki, ja yläjuoksulta löytyi leveä vesiputous. Suvantomaisema toi mieleen muumilaakson. Päätimme samana iltana jäädä suoraan kahdeksi yöksi. Seuraavana päivänä otimme hyödyn irti vuokramoposta ja kävimme läheisessä Salavanin kaupungissa vilkaisemassa paikallisen torin, josta tarttui mukaan tuliaisiakin. Jatkosuunnitelmia soudettiin ja huovattiin pitkään ja hartaasti, ja lopputulema oli seuraava. Taru kaipasi suolaisen veden ääreen auringon alle, joten suunnaksi valikoitui Thaimaa. Miulla ei ollu vielä sinne asiaa, sillä ilman viisumia siellä saa oleskella vain 30Tat Lo osoittautui erittäin miellyttäväksi pikku kyläksi. Teitä oli pari, samoin guesthouseja ja ravintoloita. Löysimme kukkaroillemme sopivan bungalowin edulliseen 2e hintaan. Kylän tunnelma oli juuri sitä relaxoitunutta Laosia, mistä etukäteen olin lukenut. Kylän halki virtasi pieni joki, ja yläjuoksulta löytyi leveä vesiputous. Suvantomaisema toi mieleen muumilaakson. Päätimme samana iltana jäädä suoraan kahdeksi yöksi. Seuraavana päivänä otimme hyödyn irti vuokramoposta ja kävimme läheisessä Salavanin kaupungissa vilkaisemassa paikallisen torin, päivää ja omaan paluulentooni oli vielä reilu kuukausi aikaa. Niinpä seuraavana päivänä ajelimme takaisin Pakseen, palautimme mopon ja Taru suuntasi rajan yli Thaimaan puolelle. Mie päätin jatkaa siitä mihin jäätiin ja hyppäsin bussiin takaisin Tat Lohon.

Elukatkin osaavat levyttämisen jalon taidon.

Seuraavat päivät meni jälleen tehokkaasti nollatessa, kirjoja ja riippumattoa kuluttaen. Samalla yritin kylän kalliin internetin avustuksella ottaa tarkemmin selvää Thaimaan viisumikuviosta. Homma menee pähkinänkuoressa siten, että jos lennät maahan, saat passiisi 30 päivän oleskeluun oikeuttavan leiman. Mutta viime syksynä oli tähän tullut tarkennus, eli jos saavutkin rajan yli maata pitkin, saat ainoastaan 15 päivän leiman. Viesti Tarulta vahvisti tämän ja mutkisti omia suunnitelmiani. 15 päivää ei siis riittäisi, koska olisin Thaimaassa ensi vuoden puolelle saakka. Olin sähköpostitse yhteydessä niin Thaimaan suurlähetystöön Suomessa, kuin Suomen suurlähetystöön Bangkokissa, ja vaikka molemmat sähköpostiin vastasivatkin, niin kummatkaan eivät vastanneet kysymykseen, että saako sitä 15 päivän leimaa jatkettua mitenkään. Koska lähin Thaimaan suurlähetystö sijaitsee Laosin pääkaupungissa Vientianessa, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin suunnata 700km pohjoiseen hakemaan ilmaista 30 päivän viisumia. Byrokratia on monimutkaista. Viisumi on tosiaan ilmainen, mutta silti sitä 30 päivän leimaa ei voida lyödä maarajalla. Niinpä suuntasin takaisin Pakseen, jossa hyppäsin miellyttävään yöbussiin kohti pääkaupunkia.


Lipunmyyjä kertoi, että bussissa on tuplasängyt, mutta "only man and man together". Oma paikkani osui kuitenkin bussin takaosan neljän hengen punkkaan ja viereeni sain Lao-laolla marinoidun Thomasin Zurichista. Aamulla hän kyseli, että nukuinko hyvin eikä oikein uskonut, kun sanoin, että uni oli kovin katkonaista. Olimme yöllä kuulemma pysähtyneet noin puolen tunnin tauolle, jolloin kaikki nousi bussista pihalle vessaan ja syömään. Ei mitään muistikuvia.

Olimme aamulla jälleen rikollisen aikaisin perillä, hieman ennen kuutta ja lähdimme Tompan kanssa metsästämään majoitusta. Eihän sujuvaa vierekkäin nukkumista kannata jättää yhteen yöhön. Tässä vaiheessa tajusin myös, että Tat Lossa riippumatossa lötköttely oli tehnyt tehtävänsä, eikä meikäläisellä ollut mitään käryä viikonpäivistä. No kuten arvata saattaa, oli sunnuntai. Mikä tietysti meinaa sitä, että Thaimaan suurlähetystö on kiinni. Niinpä päivä kului Vientianen suhteellisen rauhallisilla kaduilla pyöriessä. Kaupungissa oli alkaneet 25th South East Asia Gamesit, eli jonkin sortin Kaakkois-Aasian Olympialaiset. Lajikirjo oli vähintäänkin laaja ja kisaturisteja kaupunki pullollaan. Yöpaikan etsiminenkin oli ensimmäistä kertaa reissussa hankalaa, sillä suurin osa paikoista oli täynnä.

Maanantai-aamuna lähdin tallaamaan kartta kourassa kohti lähetystöä. Löysin perille, mutta jälleen kerran Lonely Planet oli hieman aikaansa jäljessä ja lähetystö oli muuttanut. Vanhalta portilta löytyi kuitenkin kartta ja sitä muistellen lähdin jatkamaan aamulenkkiäni vielä kauemmas keskustasta. Olin kuullut, että lähetystöllä kannattaa olla hyvissä ajoin ennen aukeamisaikaa, sillä viisumia hakee pari muutakin jannua. Perille päästyäni ihmettelin hiljaista kadun pätkää. Syy selvisi suljetulla portilla: "Today is Thailand´s King´s birthday. We have holiday!" Ihanasti. Ei auttanut muu kuin suunnata lipokkaat takaisin keskustaan ja yrittää seuraavana aamuna uudestaan. Tom jatkoi maanantaina pohjoiseen, joten kävin puolen päivän aikaan etsimässä uutta majoitusta ja löysin sopivan 6 neliön kopin. Vientianen vierailun oli määrä olla pikainen, sillä maanantaina seuraava reissuseuralainen Kati oli jo lentänyt Bangkokiin ja odotteli siellä meikäläisen saapumista. Nyt Vientianessa tuntui menevän suunniteltua pidempään. Tiistaina oli taas pystyssä kukonlaulun aikaan ja lähdin tamppaamaan kohti lähetystöä. Olin perillä noin tuntia ennen aukeamista, ja jonoa oli noin kaksisataa metriä. Kun portti vihdoin aukesi ja sain sisältä jonotusnumeron, oli se masentava 325. Taululla mentiin numerossa 7. Parin tunnin jonottelu, hakemus sisään ja keskiviikko-iltapäivänä hakemaan viisumia.

Indian gate? Ei suinkaan, vaan Vientianen Patuxai eli Victory Gate.

25th SEA Gamesin lajivalikoimaan kuului jalkapallo. Kadulla kulkiessa ei jäänyt epäselväksi, että Laosilla oli tänään ottelu. Televisioita oli kannettu ulos jokaisesta kuppilasta ja paikalliset katsoivat matsia kaduilla. Väkeä oli liikkeellä paljon ja kun Indonesia kaatui luvuin 2-0, oli selvää, ettei tänä yönä uni tulisi ihan heti kympiltä. Meininki oli siistiä, ihmiset ajoivat autoilla liput liehuen ja joka ovesta ja ikkunasta roikkui joku ulkona kasvot maalattuna ja kovasti iloiten. Juhlinta jatkui pitkälle yöhön Beer Laon voimalla.

Keskiviikkona oli viisumin nouto. Portit aukesivat noutoa varten iltapäivällä kello 13.00 ja viimeinen bussi rajan yli, jolla ehtisi Bangkokin yöjunaan lähtisi 15.30. Olin puolen päivän aikaan jonottamassa ja tällä kertaa lippusessa luki 209. Tosin nyt jokainen vaan kävisi hakemassa oman passinsa, joten homma lähti rullaamaan vauhdikkaasti. Jossain vaiheessa toinen palvelutiskeistä kuitenkin suljettiin ja toisessakin passien jakelu hidastui kummasti ja välillä yksi asiakas sääti luukulla minuuttitolkulla. No tässä vaiheessa nokkelimmat varmaan arvaa, että ehdittiinkö sitä 15.30 bussiin. No eihän sitä ehditty! Sain passin kouraan 15.27 ja asemalle oli matkaa muutama kilometri, joten haaveeksi jäi. Eihän tässä kiire mihinkään ole, mutta Kati odottelee edelleen Bangkokissa.

Ekologinen ruoholla toimiva ruohonleikkuri.

Mutta jottei pelkästään negatiivista, niin jämähtäminen Vientianeen antoi mahdollisuuden osallistua Skype-pikkujouluihin Suomen suuntaan. Guesthouseni vieressä oli astetta pätevämpi hotelli, jonka wlan kuului huoneeseeni. Kävin pokkana kysymässä niiden respassa, että voisinko pikaisesti lukaista sähköpostit ja 25 sentin maksua vastaan sain tunnarit. Kiitos hei. Varustauduin pikkujouluihin huolella, sillä jostain pikkupuodista löytyi tonttulakki ja Scandinavian Bakerysta jopa joulupipareita! Aikaeron vuoksi pikkujoulut menivät yötöiksi, mutta konsepti oli huikea. Kiitos vielä Lahden porukoille :)