perjantai 6. marraskuuta 2009

Lucky Shot ja ensikosketus Kambodzaa


Phu Quocin saarelta matka jatkui kohti Saigonia sateisissa tunnelmissa. Ajoitukseni saarella oleilun suhteen osui aika nappiin, sillä sekä saapumispäivänä, että lähtöpäivänä vettä tuli kuin aisaa, mutta muuten aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Bussiksi valikoitui tälläkin kertaa minibussi ja pääsin army-poikien keskelle. Matkan aikana ihmeteltiin niin partaani kuin vaaleita käsikarvojani. Paikallisilla kun ei ole kumpiakaan. Pysähdyin Can Thon kaupunkiin Mekong Deltalle, kuten olin suunnitellutkin ja buukkasin seuraavalle aamulle venekyydin kelluville toreille. Herätys oli tuskaisen aikainen, sillä saavuin Can Thohon vasta noin kahdeksan aikaan illalla ja lähtö oli aamulla 05.30.


Auringonnousu Mekongilla oli hieno kokemus ja sen jälkeen kiertelimme pikku purkillamme kahdestaan kuskin kanssa pitkin kapeita viidakkoisia jokiuomia, sekä kelluvia toreja. Torit olivat pienempiä kuin luulin, mutta tunnelma niissä oli mielenkiintoinen. Myytävänä oli pääasiassa hedelmiä ja muita elintarvikkeita, joita lokaalit vaihtelivat keskenään. Välillä pysähdyttiin tankkaamaan petroolia tankkiin puolentoistalitran limupulloista ja kävimme myös ostamassa uuden melan venhoon, kun edellinen alkoi vetelmään viimeisiään. Kahdella eurolla sai käsityönä veistetyn lähes kolmemetrisen melan. Kävimme tutustumassa myös pieneen riisiplantaasiin, jossa riisistä valmistettiin nuudeleita. Käsityönä tietenkin. Vähäisen unen ja porottavan auringon vuoksi pitkän ja raskaan tuntuinen päivä päättyyi iltapäivällä hieman ennen kahta ja hyppäsin bussiin kohti Saigonia.

Kelluvilla toreilla mainostaminen hoidetaan pitkään riukuun kiinnitetyillä myyntiartikkeleilla.




Olimme perillä sen verran myöhään, että posti oli jo kiinni, joten Lariamien metsästys jäi seuraavalle päivälle. Samalla päätin, että jatkan Kambodzan puolelle vasta maantantaina, jolloin viisumi umpeutuu. Sunnuntai-aamuna suuntasin heti ties monettako kertaa hulppean näköiseen pääpostiin, jossa virkailija oli vaihtunut edellisestä kerrasta ja hän kertoi, että paketti saapuukin eri postiin toiselle puolelle korttelia. Pienempi posti oli tietenkin kiinni, koska oli sunnuntai, joten viimeisen päivän varaan jäi. Varailin vielä seuraavalle päivälle bussikyydin Phnom Penhiin ja pyörin loppupäivän kaupungilla.



Maanantai-aamuna piti kiirehtiä ennen bussin lähtöä taas postille ja tällä kertaa eri konttoriin. Olin oikeastaan jo luopunut toivosta, että paketti olisi saapunut, mutta niin vain kolmannella seurantakoodin syötöllä näytölle ilmestyi jotain koodeja, jotka kertoivat paketin saapuneen perjantaina! Seuraavaksi piti ottaa koodi talteen, kävellä takaisin pääpostille hakemaan joku kuittilippuhärpäke ja kävellä takaisin kuitin kanssa ja sitten vasta paketin sai lunastaa. Outo systeemi, mutta nyt paketti oli kuitenkin hallussa. Itella siis lupaili lähetettäessä, että paketti tulee perille 8-9 päivässä, mutta todellisuudess hommaan tuhrautui noin kuukausi. Paketti auki, nappi huuleen ja kiireellä kohti bussia.

Matka rajan yli oli joutuisa ja kaikkine tullipysähdyksineen ja viisumien hankkimisineen luvatun kahdeksan tunnin sijaan olimme perillä Phnom Penhissä noin kuuden tunnin matkan jälkeen. Rajalla homma hoitui todella iisisti, jopa terveyslomake (näitä sikaflunssa-juttuja) oli täytetty valmiiksi nimikirjoituksineen kaikkineen. 30 päivän viisumi Kambodzaan maksoi noin 16 euroa ja sen sai siis hommattua rajalta. Valokuva piti olla mukana. Pääkaupungissa oli käynnissä vuoden suurin tapahtuma, Water Festival. Tästä johtuen bussi ei saanut ajaa keskustaan asti vaan jätti meidät noin 25km päähän kaupungista. Törmäsin bussissa jenkkiläiseen tyttöön, jonka kanssa jaoimme tuk-tukin keskustaan ja suuntasimme samaan guesthouseen. Majoittumisen jälkeen päätimme lähteä katsomaan festareita, sillä kyseessä oli viimeinen ilta. Väkeä kaupunkia halkovan joen rannalla oli aivan käsittämätön määrä. Samanlainen tungos kuin Stockan hulluilla päivillä, mutta ihmismassaa riittii kilometritolkulla joen varrella. Väkeä saapuu siis koko maasta ja festarien aikana järjestetään soutukilpailut.

Seuraavana päivänä oli luvassa finaalit, joten suuntasimme Barrien kanssa katsastamaan kilvoittelua. Jäljellä noin neljästäsadasta venekunnasta oli enää parhaat ja kisaa käytiin eri luokissa, pudotuspelinä kahden veneen välillä. Suurimmissa veneissä oli laskujemme mukaan noin 75 soutajaa, joten vauhtia oli myötävirtaan soudeltaessa ihan kivasti. Paikallisten joukkueiden kisatessa yleisö innostui kannustamaan omiaan ja ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua.

Hieman suuremman luokan "sulkavat".

Ei tarvinnut mennä Phnom Penhin kaatopaikalle asti nähdäkseen roskien seasta muovia etsiviä lapsia. Ei oo hääviä.

Nyt Phnom Penhissä on vierähtänyt viisi päivää ja paikka vaikuttaa leppoisalta. Majoitun pienen ryöttäisen, mutta tunnelmallisen järven rannalla sijaitsevassa guesthousessa. Majoituksen hinta putosi selvästi rajan ylityksen jälkeen ja täällä huone jaetulla kylppärillä kustantaa kolme taalaa. Barrie on jäämässä tänne kolmeksi kuukaudeksi vapaaehtois-hommiin, joten kiertelimme katsastamassa hänelle eri majoitusvaihtoehtoja ympäri kaupunkia ja samalla on ehtinyt näkemään cityä mukavasti. Ihmiset puhuvat selvästi paremmin englantia, kuin Vietnamin puolella, joten paikallisen murteen opettelu on jäänyt ihan kokonaan. Täytyy päntätä nuo perussanat pikapuolin. Jatkosuunnitelmat ovat vielä todella levällään. Jokin aika sitten varmistui, että Taru, jonka luona olin Hong Kongissa, kaipaa seuraani niin kipeästi, että hän saapuu Laosiin reissuseuraksi. Sovimme tärskyt 18. päivälle, joten niillä nurkilla täytyy tähdätä Laosin puolelle. Kambodzassa Angor Wat on tietysti must-juttu, mutta siellä ei varmaan paria päivää enempää kulu, joten sitten pitää miettiä jatkoa. Tai sitten ei.

3 kommenttia:

  1. Sopenkorpi kuittaa. Täällä pimeä tulee jo viideltä, mutta en silti mene nukkumaan. Nykyään sataa lunta ja päivälläkin on pakkasta. Välillä mietin kuinka toisin olla voisi, mutta sitten ajattelen, että tää koulu tässä ny eka ja si on loppuelämä aikaa. Vaikuttaa kuitenkin näin tuulisesta yksiöstä katsottuna, että valinta lähteä kattomaan maailmaa on ollu enemmän ku oivallinen. En vaihtas päivääkää.

    Palataan taas. Sopenkorpi vaikenee.

    VastaaPoista
  2. Parin kuukauden päästä siellä on lumi maassa ja päivä alkaa pitenemään. Seuraavat pari kuukautta ja aurinkokin alkaa jo lämmittää. Kyllä se siitä..

    Jaksamisia Sopenkorpeen.

    VastaaPoista
  3. Minäkin nostan kättäni o/. Blogia on tullut seurattua ja matkakuume sen kun kasvaa.:) Toivottavasti matka jatkuu mukavasti ja sujuvasti ilman suurempia hämminkejä. Valokuvista varaastan hieman auringonpaistetta kun siellä sitä tuntuu riittävän! :)
    t. Paula

    VastaaPoista